Vanhemmuuden pariin..
Heipä hei kaikki ystävät..
On ollut viime aikoina vähän kaikenlaista ja oikeastaan suurimmissa määrin ”pienenlaista”..
Ei ole kerennyt paljon kirjoitella ihmeitä, eikä ihmeen vierestä..
Mutta nyt ajattelin, kun se on kuitenkin aika tärkeetä..
Tuossa viime lokakuussa yhtäkkiä hoksattiin et kyllä tässä tikussa seisoo 2 viivaa, sit seisoi 2 päätä ja niissä 4 silmää, ja sit ei seisonut vaan istua pöjötettiin wc:n lattialla..
Tai liekö tuo niin yhtäkkiä tuli, kai mäkin joskus terveydentiedon tunnilla oon ollut et tietää miten se menee..
Ja menihän se..
Sit odoteltiin.. Ja odoteltiin..
Ja jännitettiin ja joillekkin vähän kerrottiin, ja uuden alkua mietittiin..
Rattaat hommattiin, kaukalo, kylpyvanna ja vaatetta enemmän kuin hiuksia päässä..
Enkä puhu omastani..
Onneksi on juhannuksen sää vielä pimennossa ja toivottavasti tulee helkutin kylmä, jotta voi kapaloida nyytin..
Muuten menee vauvan vaatteille hommattu lipasto täynnä pieneksi jäävää vaatetta ihan juhannuskaivoon..
Ja sitten useasta suusta sai kuulla että hienoa, ihanaa ja ollaan tosi ylpeitä teistä ja onnellisia teidän puolesta.. (Kiitos😊)
Yks juttu jäi päähän..
Moni sanoi et siinähän ei sit muutu kuin ihan kaikki..
Ja sit mä aloin miettiä ja mietin ja äänenkin totesin, että mitä se nyt muka tarkoittaa, et kaikki muuttuu..
Tyhmää..
Mietin et samoja ihmisiähän me ollaan ja samat ihmiset ympärillä..
Ystävät, perheet, eläimet, harrastukset, työt ja kaikki..
Mut lisäks tulee yks pikkuihminen..
Mahtuuhan se olla mukana ja oikein hyvin, kun on tervetullut..
Ja ei varmasti ole iso muutos..
Kuitenkin on pienempiä sisaruksia molemmilla ja niidenkin hoidossa on auteltu, et kyllä se vaippa vaihtuu..
Vähän toki pitää elämän tyyliä ja menoa rauhoittaa, mutta ei sekään tarkoita kaiken muuttumista..
Sit mietin et no saatetaanhan me toisaalta vähän muuttua ja toinen ainakin hetkellisesti kasvaa isoksi ja kasvoikin..
Ja saattaahan olla, että meitä väsyttää välillä aika paljon ja meille kasvaa torahampaat, eikä haluta ihmisiä ympärille kun ei jaksa..
Vaikka ne on ollu kivoja meille..
Ja saatetaanhan puhua vaan vauva juttuja ja kaikki menee sen ympärillä, eikä muisteta aina kysyä muilta mitä kuuluu..
Vaikka pitäisikin ja varmana ei tahallaan unohdeta..
Mut ehkä toisaalta kaikki tietää myös sen, kun sitä kavereille sanoin ja ne sanoi vaan, että älä mieti ollaan ylpeitä ja ymmärretään kyllä..
Ja silloinhan oikeastaan se kummitus ”kaikki muuttuu” ei edelleenkään mun päästä liihotellut mihinkään..
Sit tulikin kesäpäivä kun tuli puhelu työvuoron alkuun et vauvan ”uima-altaasta” läks tulppa..
Ei muutakuin hippulat vinkuen kotiin ja sit suunnittelemaan sairaalaan lähtöä..
Sinne sit lopulta yöllä lähdettiinkin ja seuraavana aamuna luomuna pihalle putkahti musta hiuksinen mini otus..
Parku pääs alhaalta tulevasta päästä, sekä siellä yläpäässä olevista kahdesta päästä..
Siinä se ensin mamman mahan päällä ihmetteli hetken, ja kun 9kk asumus tallusti pesulle siirtyi otus isin rinnalle..
Olipahan kokemus..
Lapsonen ja uusi äippä vietti aikaa sairaalassa ja isikin päivät..
Yöt olisi pitänyt nukkua kotona..
No sanottaisiko että yöt olin kotona..
Päivät oli pitkiä ja ois tahtonut ottaa molemmat jo kotiin mukaan, mutta piti tarkkailla vauvaa..
Minun näkökulmasta myös tarkkailtiin, että mitenkäs isi vaihtaa vaippaa ja kylvettää..
Ja osaakos nyt sitten varmasti..
Onneks on edes vähän rauhoittunut, mut silti meinas olla hermo koetuksella..
Toisaalta oli se hyvä palauttaa mieleen ja onhan se todella hyvä kun pidetään huolta..
Ja päästiinhän sieltä lopulta kotiin..
Ensimmäinen viikko on mennyt äkkiä..
On kotoiltu, kylvetty, vaihdettu vaippaa, kärrytelty, syöty ja kyläilty..
Alkaa uskaltaa jo nukkuakin eikä jännää ihan niin kovasti jokaista ääntä..
Paitsi vähän..
Muutenkin on kaikki hyvin..
Mutta yhä silti mietin, et miksi kaikki muka muuttuu siinä sillä hetkellä kun tulee lapsi..
Aika normaaliahan tämä on ja normaalisti asiat menneet ja jatkuneet, vaikka meitä on kolme nyt..
Pitkä on aika edessä päin ja vastuu on suuri, mutta tiedän rajat, osaan olla vanhempana varmasti, elellään kuten ennenkin, vaippa vaihtuu, ystävätkin kulkee mukana ja apua saa, joten ei kaikki muutu, on vain yksi ihminen lisää..
Edelleen päässä kaikuu noin tyhmä sanonta..
Sit se kaiku loppuu kuin seinään, ja kuuluu pieni kitinä ja sen jälkeen tuhinaa..
Kurkkaan rinnan päälle ja siinä onkin joku vielä aika tuntematon tyyppi..
Ei se vielä mitään nää kuulemma..
Silti kaksi pientä tummaa silmää tuijottaa ihan suoraan omiin silmiin ja tuntuu, että kyllä ne näkee, tai ainakin tietää ja tuntee ihan kaiken mitä ajattelee..
Ja ne katsoo pitkään ja pitää huolen, että päästä jää kaikki muu turha pois..
”Älä isi mieti turhia, vaan ole siinä, hoivaa ja rakasta minua..”
Ja sillä hetkellä siinä samalla, kun sydän pakahtuu onnesta, koko muu maailma häviää ympäriltä,
ja on vain edelleen kaksi pientä tuijottavaa silmää ja sinä,
tajuaa, että ei siinä muutu ”kaikki”..
Vaan ihan kaikki..
